0

.

Rajaa tuloksia
Ikä
Hinta
Brand
Poista rajaukset
Apply

 

Luo ihania joulumuistoja BR-Leluista hankitulla joulukalenterilla


Kohta koittaa monien mielestä vuoden paras aika. On aika kääntää kalenterin sivua kohti joulukuun 1. päivää, jolloin riemukas joulunaika voi alkaa. Joulukuu on aivan erityinen aika vuodesta - siitä huolimatta, että se voi tuoda mukanaan pakkasia ja puut ovat karistaneet lehtensä kauan aikaa sitten. Joulukuussa voi nimittäin unohtaa kylmän viiman ja alastomat puut, sillä se on valon ja mukavan yhdessäolon aikaa sekä lapsille että aikuisille. Aivan erityisesti lapsille, jotka odottavat silmät ilosta säteillen joulua ja lupaa saada avata jouluaattona ensimmäiset kuusen alle kätketyt lahjat.

 

Lasten joulun odotukseen kuuluu väistämättä joulukalenteri, jonka avulla pienikin lapsi osaa laskea päiviä jouluaattoon. Joulukalenteri saa lapsen avaamaan silmänsä joka aamu jännityksestä loistaen, sillä koskaan ei tiedä, mitä luukun takaa paljastuu. Päivä käynnistyy mukavalla tavalla, kun lapsi rientää sängystä ylös etsimään joulukalenteria ja avaamaan päivän yllätystä. Lapselle on tärkeää saada avata uusi luukku joka päivä, joten meillä BR-Leluissa on laaja valikoima monia erilaisia joulukalentereita, joiden joukosta löydät varmasti lapsellesi mieleisen kalenterin. Meillä on joulukalentereita kaikenikäisille tytöille ja pojille, joten voit valita juuri sellaisen kalenterin, joka tekee lapsesi joulun odotuksesta mukavaa aikaa. Tutustu valikoimaamme tällä sivulla, ja etsi lapsellesi kalenteri, josta riittää iloa koko joulukuuksi ja joka luo seuraavaan jouluun saakka kestäviä kivoja muistoja.

 

Joulukalenterissa jännittävä yllätys joka päivä

Kun joulukuu on lopultakin koittanut ja joulu on ovella, mikään ei ole mukavampaa kuin joulunajan tunnelmallisista hetkistä iloitseminen ja niiden odotus. Ulkona on pimeää ja kylmää, joten on aika sytyttää joulukynttilöitä sekä sisällä että ulkona ja tehdä mukavia askareita, kuten leipoa ja valmistaa joulukoristeita. Joulukuussa etusijalle nousevat rauhallinen yhdessäolo ja hauskat hetket, joissa lasten päivittäisillä joulukalenterin yllätyksillä on merkittävä rooli. Suklaakalenterin sijaan, jonka tuottama ilo menee hetkessä ohi, voit valita lapsellesi laajasta valikoimastamme lelukalenterin, jonka sisältämistä yllätyksistä riittää iloa koko päiväksi. Lapsella voi vierähtää monta tuntia leikkiessä joulukalenterin hahmoilla ja muilla leluilla. Ja joka päivä lapsi saa leikkiinsä uuden lelun sitä mukaa, kun hän avaa kalenterin luukkuja.

 

Meillä on laaja valikoima useiden suosittujen tuotemerkkien joulukalentereita, joten voit valita lapsellesi juuri sellaisen, josta hän pitää kaikkein eniten. Saatavilla on muun muassa Brion joulukalentereita, jotka sopivat ihanteellisesti taaperoille, sekä LEGOn joulukalentereita, jotka soveltuvat hieman isommille lapsille.

 

Tee joulun odotuksesta mukavampi joulukalenterin avulla

Nyt kun joulukuu on lopultakin koittanut, ja on aika leppoisalle yhdessäololle, leipomiselle ja joululauluille, ei mene enää kauan jouluaattoon ja hartaasti odotettujen joululahjojen avaamiseen. Mutta vaikka jouluaatto häämöttää jo nurkan takana, odottaminen voi olla vaikeaa. Silloin joulukalenteri on hyvä tapa sulostuttaa lasten joulun odotusta. Kalenterin avulla lapsen on helppo nähdä, kuinka monta päivää jouluun on jäljellä eli kuinka monen päivän päästä saa avata joululahjat. Lapselle mieluinen joulukalenteri tarjoaa viihdykettä kuukauden jokaiselle päivälle jouluun saakka.

 

Olemme BR-Leluissa valinneet huolellisesti valikoimaamme parhaimmat joulukalenterit, jotka ovat nähtävillä tällä sivulla, niin että löydät lapsellesi kalenterin, josta on hänelle paljon iloa joka päivä joulukuun aikana. Lapsesi voi kerätä maatilan kaikki eläimet tai avata itselleen joka päivä uuden purkin muovailuvahaa tai muovailuvaha-aiheisen tarvikkeen, joista hän voi tehdä joulupukkeja, tonttuja tai lumiukkoja. Meillä on kalentereita sekä pojille että tytöille, isoille ja pienille, niin että lapsesi voi joka aamu odotuksesta kihelmöiden avata silmänsä, hypätä sängystä ylös ja avata jälleen uuden luukun. Ja koulusta tai päiväkodista kotiin tullessaan häntä odottaa mukava leikkihetki, johon hän voi syventyä pitkäksi aikaa ja samalla lisätä uuden lelun kalenteriyllätysten kokoelmaansa. Joulukalenterin sisältämien lelujen tuoma ilo jatkuu pitkälle seuraavaan vuoteen, sillä kalenterin 24 lahjalla on mukavaa leikkiä myös joulun jälkeen, kun harmaa arki taas koittaa.

 

Ei joulua ilman joulukalenteria

Siitä ei ole epäilystäkään, että joulukalenteri kuuluu nykyään erottamattomana osana lasten joulun odotukseen. Se ei ole mikään ihme, sillä on helppo ymmärtää, miksi lapset pitävät joulukalentereista niin paljon. Muiden joulun perinteiden rinnalla joulukalenteri tekee jokaisesta joulukuun päivästä odottamisen arvoisen. Mikään ei ole mukavampaa kuin painaa illalla pää tyynyyn ja sulkea silmänsä tietäen, että seuraavana aamuna saa taas avata joulukalenterin luukun, joka kätkee sisäänsä kivan yllätyksen. Samalla jokainen avattu luukku on merkki siitä, että jouluaatto kolkuttelee jo ovella. Joulukuusta puuttuu jotakin olennaista, eikä joulu tunnu täysin oikealta, jos joulukalenteri ei ole riemastuttanut lapsen joulun odotusta.

 

Tiedämme hyvin BR-Leluissa, kuinka tärkeä joulukalenteri on lapsille, ja kuinka jännittävää jokaisen luukun avaaminen on. Siksi olemme koonneet kalenterien valikoimamme huolella, jotta siitä löytyvät kaikki parhaat ja hauskimmat kalenterit. Takaamme tämän sivun joulukalenterien avulla lapsille paljon kivoja leikkihetkiä ja viihdykettä koko joulukuun ajaksi.

 

Oletko muistanut joululahjat?

Lasten on vaikeaa saavuttaa oikeaa joulutunnelmaa ilman joulukalenteria, ja sen lisäksi joululahjojen hankkiminen on luonnollisesti tärkeä tehtävä joulun aikaan. Lahjat ovat monelle lapselle joulun kohokohta. Joulukuu on mukava kuukausi täynnä paljon kivaa tekemistä. Mutta aikuisille se on myös kiireinen kuukausi, jolloin joulun muistilista voi tuntua loputtoman pitkältä jouluostoksineen, ruoanlaittoineen ja joulukoristeluineen. Näin ollen lahjatoivelistojen laatimisen ja jouluostosten kanssa kannattaa olla liikkeellä hyvissä ajoin, niin että ehdit varmasti löytää lapsille tai lapsenlapsille heidän hartaasti toivomansa lahjat. Meillä BR-Leluissa on laaja valikoima kaikkien suosittujen tuotemerkkien leluja. Näin löydät vaivattomasti lapsen toivomuslistan kärjessä olevat lahjat. Voit tilata lahjat helposti ja nopeasti tältä sivulta, niin että lapsesi riemastuvat avatessaan lahjoja, joita he ovat kertoneet toivovansa joulupukilta.

 

Tällä sivulla olevista monista tuotemerkeistä löydät lapsillesi varmasti mieluisia leluja, kuten esimerkiksi My Little Ponyn, joka sopii täydellisesti pienille tytöille, jotka rakastavat pastellinsävyisiä hevosia. Löydät täältä myös Pokémonin leluja, joilla lapsi voi käydä jännittäviä taisteluja eri tyyppien välillä. Tutustu laajaan lelujen valikoimaamme, ja hoida jouluostoksesi vaivattomasti yhdellä kertaa, sillä löydät täältä varmasti lelut, joita lapsesi on toivonut kaikkein eniten. Valkeaa joulua lukuun ottamatta pystymme täällä BR-Leluissa toteuttamaan lähes kaikki lasten joulutoiveet.

 

Joulukalenterin avulla voit tehdä lapsesi joulukuusta aivan erityisen kuukauden, ja kun olet saanut hyvissä ajoin hankittua lasten toivelistojen kärjessä olevat lahjat, voit antaa joulurauhan laskeutua kotiisi ja viettää joulua niin, että siitä syntyy jälleen kerran paljon ihania muistoja. Tutustu laajaan joulukalentereiden ja joululahjojen valikoimaamme, ja etsi juuri sinun lapsillesi sopivimmat tuotteet. 

Käytämme evästeitä Hyväksy Lue lisää